Yksinkertaisia tapoja lisätä tehokkuutta ERP:n avulla
Digitalisoinnin kiihtymisen vaikutukset näkyvät nyt koko verkostoituneessa yhteiskunnassa. Kotimaisten ja kansainvälisten teollisuusyritysten on jossain vaiheessa elinkaartansa huomioitava sisäinen tehokkuus, onnistuakseen edistämään kilpailukykyään markkinoilla. Yritykset, jotka luottavat tiedolla johtamiseen sekä kehittävät liiketoimintaprosessejaan johdonmukaisesti hyötyvät selvästä tehokkuudesta kilpailijoihin verrattuna.
Digitalisoinnin muutosta on lähestyttävä kokonaisvaltaisesti. Liiketoimintaprosessit on syytä kartoittaa systemaattisesti ja johdonmukaisesti, jotta ongelmat saadaan hävitettyä organisaatiosta ja hajautetuista järjestelmistä. Yleiset organisaattoriset haasteet kuten viestintävaikeudet, väärinymmärrykset ja odotusajat ovat harmittavan iso osa yritysten arkea. Näistä kuormittavista häiriöistä on ajan saatossa voinut tulla osa yrityksen kulttuuria. Näin työntekijät ovat sokeutuneet häiriölle päivittäisessä toiminnassaan. Totuus on, että nämä tarpeettomat häiriöt kuormittavat ja johtavat tehokkuuden menetykseen. Vuoden aikana laskettuna häiriöt aiheuttavat huomattavia tulon menetyksiä.
Tästä syystä jokaisen yrityksen on viisasta saavuttaa tehokkuuden lisäys ERP-järjestelmällä. Tehokas suunnittelu, toiminnanohjaus ja omien resurssien jatkuva kehitys ERP:n avulla luo perustan, jolla yritys onnistuu toimimaan tehokkaammin.
ERP-ratkaisu on liiketoimintakriittinen järjestelmä, jonka käyttöönotto toteutetaan yhteisellä ponnistuksella. Monet yrittäjät arkailevat uuden järjestelmän käyttöönottoa, koska ERP:n vaihto nähdään niin isona projektina. Toisaalta on hyvin yleistä, että uusia liiketoimintaprosesseja ei enää kartoiteta vanhaan järjestelemään, mobiilitoiminnot uupuvat, rajapinnat ovat riittämättömiä, prosesseja ja tehtäviä hoidetaan ERP:n ulkopuolella. Tämä johtaa siihen, että ERP-järjestelmässä toiminta hidastuu. Pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sen, että ajantasaisen liiketoimintatiedon hallinta katoaa pysyvästi. Voi olla myös mahdollista, että ohjelmiston päivitystä ei enää tueta tai koko ohjelmisto jopa lopetetaan. On hyvin todennäköistä, että ERP-järjestelmä ja varsinkin sen taustalla olevat laitteistokomponentit vanhentuvat jo muutaman vuoden kuluttua.
Tämän skenaarion välttämiseksi sinun tulee aina pitää ohjelmistosi ajan tasalla ja päivittää laitteisto säännöllisesti muuttuviin vaatimuksiin.
Modernit ERP-järjestelmät, kuten MONITOR G5, koostuvat erilaisista moduuleista, jotka voidaan valita toimialan ja yrityksen tarkoituksen mukaan. MONITOR G5 standardijärjestelmä sisältää tuotannon, varaston, kirjanpidon, myynnin ja hankinnan. MONITOR edistää optimointia lisäoptioilla, kuten työajanseuranalla tai tuotekonfiguraattorilla.
Vähemmän virhelähteitä ja parempi tiedon laatu: Keskitetysti hallitulla ERP-järjestelmällä on etuja mitä tulee datan hallintaan. Vähemmän päällekkäisyyksiä, siirtovirheitä ja muita epäjohdonmukaisuuksia, joita ei havaitsisi hajautetussa järjestelmässä.
Työajan- ja kustannussäästöt: Olipa kyseessä tietojen arviointi, prosessien keskitetty ohjaus tai yksittäisten osastojen viestintä, sopiva ERP-järjestelmä, kuten MONITOR G5, säästää aikaa koko yrityksessä. Työajan tehokkuuden parantamisen lisäksi voit saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä myös optimoimalla lukuisia prosesseja, kuten materiaalien hallintaprosessia ja näin parantaa toimitusvarmuutta sekä myös löytää optimaalisen ajankohdan milloin koneet tulee huoltaa.
Parempi tietoturva: ERP-järjestelmän avulla yksittäisten työntekijöiden käyttöoikeudet määritellään ja hallinnoidaan keskitetysti. Tämä tarkoittaa, että työntekijäsi pääsevät käsiksi heille tärkeisiin ja ajantasaisiin tietoihin mistä tahansa. Mutta myös kaikki luottamukselliset tiedot on suojattu luvattomalta käytöltä ja ulkopuolisilta käyttäjiltä. Tietojen keskitetty tallennus ja varmuuskopiointi lisää myös tietoturvaa, esimerkiksi järjestelmävian sattuessa on mahdollista tehdä tietojen täydellinen palautus nopeasti ja vaivattomasti.
ERP-järjestelmät voivat olla yhtä erilaisia kuin niiden suorittamat tehtävät. Jotkut järjestelmät kattavat taloushallinnon iiketoimintaprosessit tai tuotannon suunnitteluun. Ohjelmisto voi kattaa myös kaikki liiketoimintaan liittyvät prosessit. Sopivan ERP-järjestelmän valinta on luultavasti yksi vaikeimmista päätöksistä. Markkinoiden laaja tarjonta erilaisista ERP-ratkaisuista ja perustoimintojen erilaiset nimet eivät tee siitä yhtään yksinkertaisempaa.
ERP-järjestelmää valittaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota järjestelmän joustavuuteen ja skaalautumiseen. Optimaalisesti ERP-ohjelmisto kasvaa yrityksen tarpeiden mukaan ja on mukautettavissa yksilöllisiin tarpeisiin. Koska ohjelmisto hallitsee arkaluontoisia tietoja, joiden katoaminen voi uhata yrityksen olemassaoloa, on myös kiinnitettävä huomiota tietoturvaan ja säännölliseen varmuuskopiointiin. Jos olet epävarma, sopiiko ohjelmisto sinulle ja yrityksellesi, on parasta pyytää henkilökohtaista neuvontaa ERP-asiantuntijoilta.
Konkreettiset ideat ja selkeät tavoitteet ennen ERP-järjestelmän käyttöönottoa auttavat saavuttamaan korkeamman tehokkuuden. Strukturoitu käyttöönottosuunnitelma sisältää sekä aika- että arvopohjaisia tavoitteita. Tämä mahdollistaa ERP käyttöönoton menestyksekkään seurannan.
Vastuullisten päättäjien tulee varmistaa, että järjestelmän käyttöönottoa ei pelkästään nähdä IT-projektina. Tärkeää, on se, että järjestelmä aidosti mahdollistaa organisaation tehokkuuden parantamisen. Varmista, että sisäisessä ERP-toteutustiimissä on IT-osaamisen lisäksi myös liiketoiminnan osaamista ja ennen kaikkea riittävät resurssit.
Helppo yhteys kolmannen osapuolen järjestelmiin avoimella API:lla.
Monipuolinen tehokkuuden lisääminen voi olla tarpeen erilaisilla integroinneilla MONITORin ja muiden järjestelmien välillä. MONITOR G5:ssä on avoin API, jota kaikki järjestelmät voivat käyttää, mikä mahdollistaa omien integraatioiden kehittämisen MONITORiin. Lisäksi tärkeimpiin ohjelmistoihin, kuten DATEV, CAD tai AutoCAD, on jo olemassa suuri määrä integraatioita.
Integroitu liiketoimintatiedon hallinta (BI) vastaa modernin valmistavan teollisuusyrityksen tiedolla johtamisen tarpeisiin. MONITOR G5:ssa liiketoimintatiedot on helposti näkyvillä valmiissa katselunäkymässä. Pääset käsiksi esimerkiksi tärkeisiin osto- ja myyntitilastoihin ja voit tehdä analyyseja niiden perusteella. Voit lisätä omia näkymiäsi liiketoimintatiedon hallintaan (BI) milloin tahansa.
MONITOR G5:en BI:n ominaisuuksia:
MONITOR G5:en tuotannonohjauksessa voit myös toteuttaa suunnittelusi lyhyen ja pitkän aikavälin perusteella. Päivittäisen tuotannonohjauksen avulla voit esimerkiksi nähdä eri työasemien tilan, tarkastella valittujen työasemien prioriteettisuunnitelmia, muuttaa toimintojen prioriteettia, siirtää tilauksia, lainata henkilöstöä työasemien välillä ja muuttaa työasemien kapasiteettia.
Liiketoiminnan tehokkuuden lisäämiseen on monia tapoja; moderni ERP-järjestelmä, kuten MONITOR G5, muodostaa teknisen perustan jatkuvalle kehitykselle.
Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää, ota meihin yhteyttä, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: [email protected]